All NT OTBook
Compare Texts
2 Kings 1 1 Chronicles 22

1 Chronicles 23:1-32

1 Chronicles 24 2 Chronicles 1

Finnish Bible 1938

 
 
 
1Ch 23:1
 
Kun Daavid oli tullut vanhaksi ja saanut elämästä kyllänsä, teki hän poikansa Salomon Israelin kuninkaaksi.  
 
1Ch 23:2
 
Ja hän kutsui kokoon kaikki Israelin päämiehet, papit ja leeviläiset.  
 
1Ch 23:3
 
Ja leeviläiset luettiin, kolmikymmenvuotiset ja sitä vanhemmat, ja heidän lukumääränsä, pääluvun mukaan, oli kolmekymmentäkahdeksan tuhatta miestä.  
 
1Ch 23:4
 
"Näistä olkoon kaksikymmentäneljä tuhatta johtamassa tÃitä Herran temppelissä ja kuusi tuhatta päällysmiehinä ja tuomareina;  
 
1Ch 23:5
 
ja neljä tuhatta olkoon ovenvartijoina, ja neljä tuhatta ylistäkÃÃn Herraa soittimilla, jotka minä olen teettänyt ylistämistä varten."  
 
1Ch 23:6
 
Ja Daavid jakoi heidät osastoihin Leevin poikien Geersonin, Kehatin ja Merarin mukaan.  
 
1Ch 23:7
 
Geersonilaisia olivat Ladan ja Siimei.  
 
1Ch 23:8
 
Ladanin pojat olivat Jehiel, päämies, Seetam ja Jooel, kaikkiaan kolme.  
 
1Ch 23:9
 
Siimein pojat olivat Selomit, Hasiel ja Haaran, kaikkiaan kolme. Nämä olivat Ladanin perhekuntien päämiehet.  
 
1Ch 23:10
 
Ja Siimein pojat olivat Jahat, Siina, Jeus ja Beria. Nämä olivat Siimein pojat, kaikkiaan neljä.  
 
1Ch 23:11
 
Jahat oli päämies, Siisa toinen; mutta Jeuksella ja Berialla ei ollut monta poikaa, niin että heistä tuli yksi perhekunta, yksi palvelusvuoro.  
 
1Ch 23:12
 
Kehatin pojat olivat Amram, Jishar, Hebron ja Ussiel, kaikkiaan neljä.  
 
1Ch 23:13
 
Amramin pojat olivat Aaron ja Mooses. Mutta Aaron poikinensa erotettiin olemaan ikuisesti pyhitetty, korkeasti-pyhä, ikuisesti suitsuttamaan Herran edessä, palvelemaan häntä ja siunaamaan hänen nimessään.  
 
1Ch 23:14
 
Jumalan miehen Mooseksen pojat luettiin Leevin sukukuntaan kuuluviksi.  
 
1Ch 23:15
 
Mooseksen pojat olivat Geersom ja Elieser.  
 
1Ch 23:16
 
Geersomin poika oli Sebuel, päämies.  
 
1Ch 23:17
 
Elieserin poika oli Rehabja, päämies; Elieserillä ei ollut muita poikia. Mutta Rehabjan poikia oli ylen paljon.  
 
1Ch 23:18
 
Jisharin poika oli Selomit, päämies.  
 
1Ch 23:19
 
Hebronin pojat olivat Jeria, päämies, Amarja toinen, Jahasiel kolmas ja Jekamam neljäs.  
 
1Ch 23:20
 
Ussielin pojat olivat Miika, päämies, ja Jissia toinen.  
 
1Ch 23:21
 
Merarin pojat olivat Mahli ja Muusi. Mahlin pojat olivat Eleasar ja Kiis.  
 
1Ch 23:22
 
Kun Eleasar kuoli, ei häneltä jäänyt poikia, vaan ainoastaan tyttäriä, jotka heidän serkkunsa, Kiisin pojat, ottivat vaimoiksensa.  
 
1Ch 23:23
 
Muusin pojat olivat Mahli, Eeder ja Jeremot, kaikkiaan kolme.  
 
1Ch 23:24
 
Nämä olivat Leevin pojat, heidän perhekuntiensa mukaan, perhekunta-päämiehet, niin monta kuin heitä oli ollut katselmuksessa, nimien lukumäärän mukaan, pääluvun mukaan, ne, jotka toimittivat palvelustehtäviä Herran temppelissä, kaksikymmenvuotiaat ja sitä vanhemmat.  
 
1Ch 23:25
 
Sillä Daavid sanoi: "Herra, Israelin Jumala, on suonut kansansa päästä lepoon ja on asuva Jerusalemissa ikuisesti.  
 
1Ch 23:26
 
Niinpä ei leeviläistenkään tarvitse kantaa asumusta eikä mitään kaluja, joita tarvitaan siinä tehtävissä tÃissä."  
 
1Ch 23:27
 
- Sillä Daavidin viimeisten määräysten mukaan laskettiin Leevin poikien lukuun kaksikymmenvuotiaat ja sitä vanhemmat. -  
 
1Ch 23:28
 
Heidän tehtäväkseen tuli: olla Aaronin poikien apuna Herran temppelin tÃissä; pitää huoli esikartanoista ja kammioista, kaiken pyhän puhtaana pitämisestä ja Jumalan temppelin tÃistä,  
 
1Ch 23:29
 
näkyleivistä, ruokauhriin tarvittavista lestyistä jauhoista, happamattomista ohukaisista, leivinlevystä ja jauhosekoituksesta sekä astia- ja pituusmitoista;  
 
1Ch 23:30
 
seisoa joka aamu kiittämässä ja ylistämässä Herraa, ja samoin joka ilta;  
 
1Ch 23:31
 
ja uhrata kaikki polttouhrit Herralle sapatteina, uudenkuun päivinä ja juhlina, niin paljon kuin niitä oli säädetty aina uhrattavaksi Herran edessä.  
 
1Ch 23:32
 
Niin heidän oli hoidettava ilmestysmajan ja pyhäkÃn tehtävät sekä ne tehtävät, jotka heidän veljillään Aaronin pojilla oli palvellessaan Herran temppelissä.  

Genesis | Exodus | Leviticus | Numbers | Deuteronomy | Joshua | Judges | Ruth | 1 Samuel | 2 Samuel | 1 Kings | 2 Kings | 1 Chronicles | 2 Chronicles | Ezra | Nehemiah | Esther | Job | Psalms | Proverbs | Ecclesiastes | Song of Solomon | Isaiah | Jeremiah | Lamentations | Ezekiel | Daniel | Hosea | Joel | Amos | Obadiah | Jonah | Micah | Nahum | Habakkuk | Zephaniah | Haggai | Zechariah | Malachi | Matthew | Mark | Luke | John | Acts | Romans | 1 Corinthians | 2 Corinthians | Galatians | Ephesians | Philippians | Colossians | 1 Thessalonians | 2 Thessalonians | 1 Timothy | 2 Timothy | Titus | Philemon | Hebrews | James | 1 Peter | 2 Peter | 1 John | 2 John | 3 John | Jude | Revelation
2 Kings 11 Chronicles 221 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 1 Chronicles 242 Chronicles 1
© 2005 redegg.org Home | Bible | About | Help | Site Map | Violin Flash Cards